Ecce homo

Ecce homo. Pieni vastasyntynyt lapsi on puettu kauniiseen kastemekkoon, suvussa 100 vuotta perintönä kulkeneeseen, isoisoisoäidin hunnusta tehtyyn kauniinhauraaseen asuun. Suku ja ystävät ovat kokoontuneet alttarin eteen nostetun lasisen kastemaljan ympärille, jonka kirkkaaseen kasteveteen kirkon yläikkuinoista loistavat auringonsäteet piirtävät loistavan sateenkaaren. Kastetilaisuus etenee tutun kaavan mukaisesti. Kummi lukee psalmikirjoittajan sanoin kuinka jokainen meistä on ihme, suuri ihme ja toinen kummi siteeraa Jeesusta sanoen: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta." Yhteisen uskontunnustuksen jälkeen on aika liittää suvun tuorein jäsen osaksi suurta kristittyjen yhteisöä, Jumalan suurta perhettä. Pappi valelee kastevettä lapsen päähän sanoen "Minä kastan sinut...". Samalla hekellä lapsi avaa silmänsä, katsoo pappia suoraan silmiin ja puhkeaa sydämet sulattavaan hymyyn. Lapsen hymy leviää juhlaväen keskuuteen ja osa heistä pyyhkii silmiään liikutuksesta - tuossa hetkessä pyhä on läsnä, lapsi on tuonut mukanaan pienen palan taivasta maan päälle. On kuin Jumala itse sanoisi juhlaväelle "Ecce homo - Katso ihmistä."

 Ecce homo. Viisitoista vuotta myöhemmin tuo lapsi kulkee parijonossa kohti samaa alttarin edustaa, jossa hänet aikanaan liitettiin osaksi yhteisö, seurakuntaa, kristillistä kirkkoa. Nyt jo lapsesta nuoreksi kasvaneella on yllään alba ja tuossa hetkessä mielessään tuhat kysymystä. Kuka olen? Mitä minusta tulee isona? Muistanko uskontunnustuksen ulkoa? Mistä jos kompastun rappusilla? Tarttuukoha leipä kiinni kitalakeen? Itkeekö äiti? Nuori selviää kompastumatta alttarin äärelle ja katsoo varovasti ympärilleen. Alttarikaari on täynnä tuttuja kasvoja, jotka kaikki punoittavat jännityksestä kun aika sanoa yhteen ääneen: "Minä uskon Jumalaan...". Uskontunnustuksen jälkeen nuori polvistuu alttarille, pappi ja kummisetä laittavat kätensä hänen päänsä päälle ja siunaavat hänet.  Papin lausuessa "Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän hengen osallisuus..." kaari-ikkunoista tulviva valo piirtää sateenkaaren nuoren kaulassa kimaltavan ristin pintaan. Pyhä on läsnä ja Jumala kuiskaa alttarin äärelle polvistuneelle nuorelle "Ecce homo - katso ihmistä."

Ecce homo. Kuusitoista vuotta myöhemmin nuori on kasvanut aikuiseksi ja hän seisoo kirkon käytävän päässä, suljettujen väliovien takana. Hänen vieressään seisoo ihminen, jota hän rakastaa, johon hän luottaa, johon hän uskoo ja jolle hän pian sanoo "Tahdon." Urkujen ensimmäisten sävelten kajahtaessa ilmoille suntio avaa ovet ja pari ottaa toisiaan kädestä kiinni, pujottaen sormensa toistensa lomaan. Uloshengityksen saattelemana he astuvat ensimmäisen askeleen kohti alttaria - jo niin tutuksi käynyttä ja turvallista. Alttarilla odottaa tuttu pappi, jonka kasvot muuttuvat selkeämmiksi joka askeleella. Rappusia noustessaan pari huomaa, kuinka kaari-ikkunoista pilkistävä auringonsäde saa papin silmäkulmassa kimmeltävän kyyneleen loistamaan sateenkaaren väreissä. Tuossa hetkessä Jumalan rakkaus loistaa kyyneleissä, jotka Raamatun lehdille pudotessaan sanovat "Ecce homo -katso ihmistä."

Ecce homo. Neljäkymmentäviisi vuotta myöhemmin on jälleen aika astua saman alttarin eteen, kaikista rakkaimman ihmisen arkun äärelle. Vanhuksen askel on vuosien saatossa hidastunut ja hän nojaa portaissa lapsensa olkapäähän ottaen tätä kädestä kiinni, pujottaen sormensa tämän sormien lomaan. Kolme pientä, mutta niin suurta askelta vievät vanhuksen arkun äärelle. Hän laskee hitaasti kauniin punaisen ruusun arkun päätyyn, puolison sydämen kohdalle ja kuiskaa hiljaa: "Kiitos. Kiitos, että olit ihme, suuri ihme. Minun ihmeeni." Kyynelten valuessa hiljaa pitkin poskia vanhus ojentaa kätensä arkun päälle ja suru saa tuon hauraan käden vapisemaan. Käden koskettaessa arkun pintaa yksinäinen auringonsäde taistelee tiensä harmaan pivipeiton läpi ja osuu yläikkunan kautta vanhuksen kädessä kimmeltävään vihkisormukseen saaden sen välkehtimään kaikissa sateenkaaren väreissä. Vanhus sulkee silmänsä ja hengittää syvään Jumalan kannatellessa häntä hyvästien hetkellä sanoen "Ecce homo -katso ihmistä."

Jokainen ihminen on Jumalan luoma ihme - kehdosta hautaan, ilosta suruun, yksinäisyydestä yhteisöllisyyteen. Jokainen ihminen - sinä ja minä, me kaikki. Meidät on luotu juuri tällaisiksi kuin me olemme - samanlaisiksi ja erilaisiksi. Sinä olet erityinen, erilainen, ihmeellinen ja rakas - kuten minäkin - ja erityisesti silloin, kun sitä on kaikista vaikeinta uskoa. Tasa-arvo, ihmisoikeudet, rakkaus ja turvallisuus - ne kuuluvat meille kaikille taivaankannen ja sateenkaaren alla. Erityisesti tänään, Prideviikon päättyessä, Jumala sanoo meille jokaiselle "Ecce homo - katso ihmistä."