Kolme viisasta apinaa


Kolme viisasta tai mystistä apinaa - Mizaru, Kikazaru ja Iwazaru - ovat erittäin vanhasta japanilaisesta moraaliperinteestä nouseva kuvallinen elämänohje tai yksinkertaisemmin määriteltynä japanilainen kultainen sääntö: "Älä näe pahaa, älä kuule pahaa, älä puhu pahaa." Buddhalainen perinne taas opettaa apinoiden olevan symboli sille, että mikäli me emme kuule, näe tai puhu pahaa, niin me itse säästymme kaikelta pahalta. Meillä länsimaissa näitä kolmea viisasta apinaa on käytetty usein kuvaamaan ihmistä, joka ei halua puuttua tai korjata näkemäänsä tai kuulemaansa vääryyttä tai joka ei tee mitään korjatakseen eri tilanteissa ilmenevää moraalittomuutta. Onpa apinoista tehty myös kolme emojiakin, jotka aiheuttivat ilmestyessään kiivasta keskustelua siitä, että ovatko apinat moraalikoodiston ilmentymä vai ihmisen henkilökohtaisia toimintatapoja kuvaava kevennys tekstiviestissä, twiitissä tai muussa somemaailman julkaisussa. Ja kuten kaikki äärimmäisen tärkeät kysymyksenasettelut, niin tämäkin kiista jäi ratkaisematta äänten jakautuessa tasan 50-50.



 
 
Minulle nämä kolme viisasta tai mystistä apinaa ovat aina symboloineet ihmisen elämän, tunteiden ja olemassaolon ambivalenssia. Meissä on yhtä aikaa läsnä elämä ja kuolema, valo ja pimeys, hyvä ja paha, ilo ja suru, viisaus ja tyhmyys, puhuminen ja vaikeneminen, näkeminen ja sokeus sekä kuuleminen ja kuurous. Silmänsä käsillä peittävä Mizaru on yhtä aikaa näkevä ja sokea. Hän peittää silmänsä kohdatessaan pahuutta joko välinpitämättömyydestä tai suojellakseen itseään. Hän ei näe, koska ei halua tai ei kykene siihen. Ja hän on minä. Minäkin peitän välillä silmäni, koska maailma on jo liian raaka. Koska pahuudesta kertovat kuvat palavat tatuointien lailla kiinni verkkokalvoihini ja tulevat uniini. Koska epätoivo syö viimeisetkin toivonrippeet. Ja silti, aina välillä, kurkin sormieni raosta kuin keskellä kauhuelokuvaa ja mietin, että joko nyt uskaltaisin katsoa? Joko nyt asiat kääntyvät hyväksi? Joko nyt on tapahtunut riittävästi pahaa ja vaakakupin on aika kääntyä toiseen suuntaan?
 
Kikazaru, oikeanpuoleinen apina, on yhtä aikaa kuuleva ja kuuro. Hän peittää korvansa kirosanoilta, juoruilta, pahan puhumiselta ja panettelulta - ja samaan aikaan hän on kuuro avunpyynnöille, huudoille tai hennoille kuiskauksille, jotka nousevat ilmaan odottaen vastausta jota ei ehkä ikinä tule. Ja hänkin on minä. Minäkin nostan käteni korvilleni paetakseni pahoja sanoja, satuttavia lauseita, kirveleviä kommentteja ja ilmaa piiskan lailla leikkaavia ja sydäntä syvältä sivaltavia supinoita. Kunnes kulman takana, yksinäisyydessä, lasken kädet alas ja hengitän syvään, höristän korviani ja mietin: Kuulenko ne äänet, joita kukaan muu ei kuule vai olenko jo liian kaukana, liian kiinni omissa peloissani?
 
Iwazaru, kolmas ja viimeisin apina, osaa kyllä puhua, mutta sulkee suunsa. Hän latelee tyhjänpäiväisyyksiä, hän juoruilee, hän antaa negatiivista palautetta, hän puhuu pahaa niin että sylki lentää. Samanaikaisesti hän vaikenee valtaapitävien edessä, hän sulkee suunsa pelosta, hän on hiljaa - vaikka juuri nyt olisi aika murtaa vaikenemisen muuri. Ja hänessäkin näen itseni. Puhumassa suuna päänä, kun pitäisi olla hiljaa ja vaikenemassa, kun ainoa oikea tapa toimia olisi rikkoa hiljaisuus. Olenko siis moraaliton apina muiden apinoiden joukossa? Olenko kultaista sääntöä tietoisesti rikkova ihminen? Vai olenko omat rajani ja rajallisuuteni tunnustava, elämässä parhaani yrittävä ja juuri siinä riittävä pappi? Yksi ihminen muiden joukossa, joka tunnistaa itsessään viisikymmentä harmaan ja vähintään yhtä monta sateenkaaren sävyä. Ja joka näkee ne myös toisissa. Mutta, näetkö sinä ne minussa? 

Kommentit