Kyllä, ehkä, ei


Kuvitteellinen tyttö lähtee viettämään iltaa kaveriporukassa ravitsemusliikkeeseen. Illan aikana kuvitteellinen tyttö innostuu nauttimaan lasillisen jos toisenkin ja kuvitteellisen tytön tekee mieli tanssia. He siirtyvät kaveriporukalla tanssiravintolaan ja siellä suoraan tanssilattialle. Kuvitteellinen tyttö heittää kengät tanssilattian nurkkaan ja antautuu musiikin vietäväksi. Lantio keinuu, kädet nousevat ilmaan ja tyttö pyörii villisti ympyrää antaen hiustensa hulmuta hunnun lailla hänen ympärillään. Pian kuvitteellinen tyttö huomaa, että kuvitteellinen nuori mies on laskenut kätensä hänen lanteilleen. Nuori mies pyöräyttää kuvitteellisen tytön ympäri ja aloittaa kukonpoikamaisen soidintanssin hänen kanssaan. Vauhti kiihtyy ja pian kuvitteellinen tyttö huomaa voivansa erittäin huonosti. Hän riuhtaisee itsensä irti nuoren miehen otteesta ja syöksyy sivuovesta ravintolan vieressä olevalle kujalle. Kuvitteellinen tyttö nojaa käsillään kohti ravintolan tiiliseinää maailman pyöriessä vinhaa vahtia hänen ympärillään. Kuvitteellinen tyttö hengittää syvään ja viimeinen asia, jonka hän näkee vaipuessaan maahan ovat kuvitteellisen nuoren miehen lähestyvät kengät.
 
Kuvitteellisia tyttöjä ravintolailtaa viettämässä, puistossa lenkkeilemässä, kotimatkalla koulusta, hotellihuoneeseen matkalla tai töistä aamuyöllä kotiin palaamassa on lukemattomia ja taas lukemattomia. Kuvitteellisia tyttöjä itkettyine silmineen, mustelmaisine kehoineen, ruhjeineen ja rikottuine ihmisyyksineen on aivan liikaa. Kuvitteellisia tyttöjä vaiennettuina, häpäistyinä, nöyryytettyinä, pilkattuina ja raiskattuina syntyy joka päivä lisää - joka päivä, ihan joka päivä. Kuvitteellisia tyttöjä, joiden hame oli liian lyhyt, meikit liian räiskyvät, lantion asento liian kutsuva, hymy liian herkässä, sukupuoli väärä tai juuri oikea. Kuvitteellisia tyttöjä, jotka kulkivat väärään aikaan, väärässä paikassa, väärässä seurassa, väärin aikein. Kuvitteellisia tyttöjä, jotka olivat itse syyllisiä, jotka aiheuttivat sen itse itselleen, jotka lupasivat vaikka eivät luvanneet, joiden silmät sanoivat kyllä ja suu ei uskaltanut huutaa "EI!" Ne kuvitteelliset tytöt.

 
Minä tunnen lukemattomia kuvitteellisia tyttöjä ja naisia, tuttuja ja tuntemattomia, myös yhden joka katsoo minua peilistä - ja valitettavasti tässä kohtaa totuus on tarua karumpaa. Vuonna 2016 Suomessa kirjattiin poliisin tilastoihin 3 338 seksuaalirikosta, joissa uhreista suurin osa oli näitä kuvitteellisia tyttöjä - tyttöjä, jotka ovat keksittyjä mutta samaan aikaan täysin lihaa ja verta, hengittäviä, tuntevia, eläviä ja olevia. Heidän kokemuksensa eivät ole elämälle vieraita, sillä näitä kokemuksia on ollut 9,15 per päivä. Ja nämä ovat siis vain poliisin tietoon tulleita kuvitteellisten tyttöjen todellisia tapauksia - tähän päälle tulevat vielä kaikki kuvitelman tasolle jääneet tapaukset, jotka eivät ehkä tapahtuneet lainkaan. Tilastot puhuvat karua kieltään, kokemukset vielä karumpaa. Kysymys kuuluu: Mitä me teemme? Ketä me kuuntelemme? Kenet me otamme tosissamme? Ja milloin tämä kaikki tapahtuu?

Voisiko tänään olla se päivä, jolloin kuvitelmista tulee totta? Jolloin mitkään kokemukset eivät ole elämälle vieraita. Jolloin ehkä on ehkä, kyllä on kyllä ja ei on yksikertaisesti ja ilman tulkinnan mahdollisuuksia ei. Jokaisen ihmisen, kuvitteellisen tytön ja kukonpojan, keho on hänen omansa. Jokaisella meillä tulee olla oikeus päättää omista rajoistamme. Jokaisella meillä tulee olla oikeus koskemattomuuteen ja kunnioitukseen. Voisimmeko tänään lopettaa kootut selitykset, mielensäpahoittamiset, syiden vierittämisen uhrin niskoille ja omien käsien pesemisen puhtaaksi kuten Pilatus aikanaan? Vastuu on myös meillä jokaisella - vastuu sanoa ei!


 

Kommentit