Käsi sydämellä, oletko joskus kulkenut jonkun tutun ihmisen ohi ja miettinyt, että älä vain tänään ja nyt puhu minulle? Oletko vaihtanut kadun toiselle puolelle nähdessäsi jo kaukaa vastaantulijan kulkevan "hiukkasen horjuen"? Oletko nopeuttanut askeleitasi kulkiessasi pimenevässä illassa yksin ja kuullessasi vieraiden askeleiden lähestyvän sinua? Oletko vaihtanut julkisessa kulkuneuvossa paikkaa, koska lähellä olevan ominaistuoksu on saanut sinut nyrpistämään nenääsi?
Ja ennen kaikkea, uskallatko tunnustaa tehneesi näin?
Käsi Raamatulla, myönnän tehneeni näin. Myönnän kulkeneeni ohi, siirtyneeni kadun toiselle puolelle, kiristäneeni askeleitani ja vaihtaneeni paikkaa. Myönnän olleeni välinpitämätön kanssakulijaa kohtaan, myönnän pelänneeni vierasta, myönnän olleeni herkkänahkainen lähimmäiseni erilaisuudelle. Jumalan kasvojen edessä ja tämän lukijakunnan läsnä ollessa tunnustan olleeni #ihmisroskaa, Jumala minua tässä auttakoon ja synnintunnustukseni kuulkoon.
Saman aikaisesti olen itse kulkiessani kadulla hiukan horjuen, kädet paniikkikohtauksen keskellä täristen huomannut, kuinka tuttu vastaantulija kääntää katseensa pois. Olen kohdannut vaivaantuneita hymyjä, tuskin huomattavia nyökkäyksiä ja ohimeneviä käden heilautuksia, joiden varjolla lähimmäiseni siirtyy sujuvasti kadun toiselle puolelle välttääkseen aidon kohtaamisen. Olen kuullut lukemattomia "Mitä kuuluu?" -lauseita, joiden kysyjä ei oikeasti ole ollut lainkaan kiinnostunut siitä mitä hänelle vastaan. Olen kokenut olevani tarpeeton, herkkänahkainen, riittämätön, pelkkää #ihmisroskaa.
Uskallan väittää, että jokainen meistä on jossakin elämänsä vaiheessa kohdellut toista ihmistä ainakin ajatuksen tasolla kuin roskaa. Ja liian moni meistä on tehnyt niin oikeastikin. Uskallan myös väittää, että jokainen meistä on jossakin elämänsä vaiheessa tullut kohdelluksi roskana. Ja aivan liian usein aivan liian monelta eri taholta. Joskus liiankin läheltä, jopa ystäviltä. Joskus niiltä, joiden tehtävä olisi tukea meitä. Ja mistä lienee johtuukin, mutta usein juuri niinä hetkinä kun olemme kaikista heikoimmillamme sairauden, kiireiden tai väsymyksen johdosta. Juuri silloin, kun tuo kohtelu kirpaisee kaikista eniten - kun koemme itsekin olevamme #ihmisroskaa.
Siksi teen joka aamu valinnan - olenko tänään #ihmisroskaa vai #roskapappi? Annanko epäluuloilleni ja peloilleni vallan ja annanko niiden määritellä sen, miten kohtelen muita ja miten annan itseäni kohdeltavan? Vai rohkenenko tänään katsoa itseäni peiliin ja muita ihmisiä suoraan silmiin - olla itselleni ja toisille #roskapappi? Pappi, joka on kutsuttu kulkemaan jokaisen ihmisen rinnalla. Pappi, joka on risainen ja rosoinen ja juuri siksi riittävä. Pappi, joka on Jumalan armosta, vain siitä ja siksi, kelvollinen olemaan itselleen ja toisille tasa-arvoinen #roskapappi. Osa #roskapappien pitkää ketjua, apostolista jatkumoa, kaikkien #roskapappien esikuvan Jeesuksen oppityttö. Olisitko sinäkin minulle #roskapappi omalla paikallasi? Ollaanko sitä toisillemme?
Kommentit
Lähetä kommentti