Alussa Jumala loi ihmisen


Muistatko vielä lapsuudesta, kuinka iltasadut alkoivat aina sanoilla: "Olipa kerran." ja päättyivät sanoihin ".. ja niin he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti." Näiden sanojen väliin mahtui lukuisia opetuksia siitä, kuinka hyvä voittaa pahan, rakkaus kuoleman, kauneus rumuuden - kun vain uskomme siihen riittävän paljon ja annamme sille mahdollisuuden. Mutta muistatko sen, että missä vaiheessa nuo tarinat eivät enää olleetkaan totta, sadut muuttuivat karuksi totuudeksi, prinsessat jäivät vaille prinssiä, lapsia ei pelastettukaan noidan vankilasta ja ruma ankanpoikanen oli ruma koko elämänsä ajan? Missä vaiheessa lapsenuskomme muuttui aikuisen realismiksi, jopa inho sellaiseksi? Millaiseksi Jumala meidät loi ja miksi?


Alussa Jumala loi ihmisen. Ihmisen ruumis autio ja tyhjä ja Jumalan henki liikkui ihmisessä. Jumala sanoi: "Tulkoon elämä!" Ja elämä tuli. Jumala näki, että elämä oli hyvä. Jumala erotti elämän tyhjyydestä, ja hän nimitti elämän hyvyydeksi, ja tyhjyyden hän nimitti kuolemaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.

 Jumala sanoi: "Tulkoon sydän elämän ja kuoleman väliin, erottamaan ne toisistaan jokaisella lyönnillä." Jumala teki sydämen ja antoi sille kyvyn ylläpitää elämää. Niin tapahtui, ja Jumala nimitti sydämen ruumiin aarteeksi. Jumala näki, että sydän oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä.

Jumala sanoi: "Kokoontukoot kaikki ajatukset, toiveet, unelmat ja pelot yhteen paikkaan." Ja niin tapahtui. Jumala nimitti tämän paikan, ihmiset aivot, tahdon ja tunteiden kodiksi. Jumala sanoi: "Ohjatkoon tahto ja tunteet ihmisen toimintaa, käyttäköön hän niitä hyvän tekemiseen." Ja näin tapahtui. Ihminen ajatteli ja unelmoi, tahtoi ja toivoi, eli ja oppi. Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.

Jumala sanoi: "Tulkoon silmät näkemään, korvat kuulemaan toisia ja suu puhumaan hyvää ja vastustamaan pahaa, ja olkoot ne merkkeinä ihmisten tasa-arvosta. Ne edistäkööt ymmärrystä ja antakoot valoa maan päälle." Ja niin tapahtui. Jumala teki silmät, korvat ja suun. Hän asetti ne hallitsemaan hyvää ja pahaa ja erottamaan valon pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päivä.

Jumala sanoi: "Tulkoon kädet ja jalat." Niin Jumala loi kädet ja jalat, keskimäärin kymmenen sormea ja kymmenen varvasta. Hän siunasi ne sanoen: "Olkaa minun käsinäni ja jalkoinani. Koskettakaa toisianne, kantakaa toistenne taakkoja, rakentakaa maailmaa yhdessä." Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä.

Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän heidät loi. Jumala siunasi heidät ja sanoi: "Tämän maan minä annan teille, viljelkää ja varjelkaa sitä. Minä annan teille toisenne. Kunnioittakaa toisianne ja kaikkea mitä maan päällä liikkuu." Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.

Näin tuli valmiiksi ihminen ja kaikki mitä hänessä on. Jumala oli saanut työnsä päätökseen ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään. Tämä on kertomus siitä, kuinka ihminen sai alkunsa silloin kun hänet luotiin. 

Mutta valitettavasti tämä tarina ei pääty sanoihin: ".. ja he kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka." Kahdeksantena päivänä ja siitä eteenpäin ihminen alkoi juopua vallasta, vapaasta tahdosta ja omista mahdollisuuksistaan. Ihminen alkoi alistaa toisia, hän alkoi hallita pelolla, hän nosti itsensä jalustalle, jumalaksi Jumalan paikalle. Hän alkoi tuhota, terrorisoida ja tappaa. Hän alkoi kompensoida omia puutteitaan haukkumalla muita, erityisesti niitä, joilla oli kaikkein vähiten. Hänestä tuli epävarma ja epäluuloinen, oman elämän kaikkitietävä messias. Hänestä tuli hyökkäävä, raatelua rakastava susi toiselle ihmiselle. Hän piiloutui naamareiden taakse, hän rakensi ympärilleen muureja. Hän ei kunnoittanut elämää ja vielä vähemmän hän kunnioitti itseään. Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä ja itki. 

Kommentit