Olet minulle rakas


Tänä adventinaikana, matkalla kohti joulun lasta, olen pohtinut erityisesti adventtikynttilöistä kolmatta - rakkauden kynttilää. Maailmamme kaipaa tänä päivänä toivoa, rauhaa ja iloa, mutta erityisesti se kaipaa rakkautta. Aivan kuten jokainen meistä, minä ja sinä. Miten me voisimme rakentaa yhdessä maailmaa, jossa rakkaus olisi totta? Millaista rakkautta maailma tarvitsee, millaista me tarvitsemme?


Ensimmäiseksi tarvitsemme rakkautta itseämme kohtaan. Tämä ei tarkoita itsekkyyttä, oman edun tavoittelua, omaan napaan tuijottamista tai minä, minä -asennetta. Terve itserakkaus on sitä, että me arvostamme itseämme erilaisina ja erityisinä ihmisinä. Me tiedämme omat vahvuutemme ja heikkoutemme ja me hyväksymme ne - ehdoitta. Me olemme lempeitä itseämme kohtaan ja kuuntelemme tarpeitamme. Ja ennen kaikkea, kun me katsomme peiliin, me uskallamme katsoa itseämme suoraan silmiin ja todeta: "Olet minulle rakas." Silloinkin, kun olemme heikkoja, rikkinäisiä, apua tarvitsevia ja virheitä tehneitä - me katsomme peiliin ja kohtaamme rakkauden kasvot. 

Toiseksi me tarvitsemme toisten ihmisten rakkautta - me kaikki. Me kaipaamme hyväksyntää, nähdyksi tulemista, läheisyyttä - sitä, että joku rakastaa meitä juuri sellaisena kuin olemme. Jotta voisimme antaa toisillemme sitä mitä itse kaipaamme, meidän tulee ensin rakastaa itseämme. Vasta sen jälkeen me uskallamme aidosti katsoa toista ihmistä silmiin, tasa-arvoisena ja tasavahvana, ja sanoa hänelle: "Olet minulle rakas." Tällainen rakkaus on suuri lahja, eikä sitä tule koskaan pitää itsestäänselvyytenä.  Se vaatii hoivaa, yhdessä kasvamista ja toisen tukemista. Se vaatii itsensä ja toisen kunnioittamista. Se vaatii sitä, että joskus laskemme hitaasti kymmeneen, ennen kuin sanomme jotakin mitä jälkeenpäin kadumme. Ja joskus se vaatii rajojen asettamista muiden ihmisten suuntaan. Sillä kahden ihmisen välinen rakkaus kuuluu vain heille, ei kenellekkään muulle. Olitpa nuori tai vanha, hetero tai homo, mies tai nainen tai jotakin siltä väliltä - sinun rakkautesi on sinun ja se on yhtä arvokas kuin kenen tahansa muun. 

Kolmanneksi me tarvitsemme Jumalan rakkautta. Sitä rakkautta, joka syntyy tänäkin jouluna talliin seimen oljille. Kylmyyteen ja pihan perälle. Aviottomalle parille. Vanhalle ja nuorelle. Joosefille ja Marialle, jotka eivät varmastikaan omana odotusaikanaan monessakaan kohtaa ymmärtäneet, että mitä heille oikein tapahtuu ja miksi? Maria tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä, vaikka tuskin edes ymmärsi että mikä se sellainen henki oikein on. Enkeli ilmoitti Joosefille, että kihlattusi on raskaana, mutta sinä et ole isä. Ja sitten paikallinen keisari pakottaa heidät vielä verojen vuoksi patikkamatkalle raskauden viime metreillä. Tällaisten juonenkäänteiden keskellä kalpenevat jo nykypäivän realitysarjatkin. 

Mutta sinne he päätyivät, Betlehemissä sijaitsevaan talliin, synnyttämään lasta, yhdessä. Kaiken epävarmuuden, haasteiden, hämmennyksen ja epäluulon jälkeen me löydämme heidät sieltä tänäkin jouluna. Joosefin ja Marian, joiden rakkauden ansiosta maailmaan syntyi kaikista suurin rakkaus. Rakkaus, joka muutti kaiken yli 2000 vuotta sitten. Rakkaus, joka toi toivoa toivottomille, rauhaa rauhattomille, iloa ilottomille ja rakkautta rakkaudettomille. Ja tämän rakkauden me saamme
lahjaksi tänäkin jouluna. Sinä ja minä - me kaikki. Tämän lahjan myötä Jumala katsoo
meitä silmiin joulun lapsen kautta ja sanoo: "Olet minulle rakas."
Voisimmeko mekin sanoa sen itsellemme ja toisillemme?

Kommentit