#solidaarisuudesta

Tänään on jälleen se päivä - tasa-arvon päivä, ruusujen päivä, kuohuvien lasillisten päivä, heikomman sukupuolen päivä - naistenpäivä. Tänä päivänä jokainen itseään kunnioittava nainen kirjoittaa somepostauksen, jonka otsikko on jotakuinkin "Tasa-arvoon on vielä matkaa." Samanaikaisesti jokainen tasa-arvoa puolustava mies kertoo ostavansa firman naisille ruusut tai vähintäänkin kiertävänsä onnittelemassa naistyöntekijöitään suklaakonvehdein ja kehujen kera. Ja sitten on se joukko, joka herää 5.58 verenpaine koholla ja kirjoittaa silmät unenpöpperössä aamupäivityksen: "Feministit haloo, missä on miesten päivä?" Ja varmuudeksi vielä totean, että tämä henkilö voi olla mies, nainen tai jotakin siltä väliltä. 


Tätä suurten tunteiden ja kirjoitusten päivää, Kansainvälistä naistenpäivää, vietettiin ensimmäisen kerran 19. maaliskuuta 1911. Yhdistyneet kansakunnat julisti vuonna 1972 vuoden 1975 kansainväliseksi naisten vuodeksi, jota seurasi naisten vuosikymmen 1976–1985. Tämän vuosikymmenen aikana toteutettiin vuoden 1975 maailmankonferensissa hyväksyttyä suunnitelmaa naisten aseman edistämisestä maailmassa. Paljon hyvää saatiin aikaiseksi, paljon piilossa olevaa epätasa-arvoa nostettiin näkyväksi, monia lupauksia ja asiakirjoja tehtiin toteutettavaksi. Samaan aikaan huomattiin, että ihmisen historiassa kymmenen vuotta on vain pisara meressä, paljon jäi kesken ja seuraavien sukupolvien harteille. 

Tänään, 44 vuotta myöhemmin, naistenoikeudet ovat kasvaneet merkittävästi ympäri maailmaa. Koulutus ja lukutaito takaavat naisille yhä paremmat mahdollisuudet murtautua irti syntyperänsä asettamista rajoitteista ja vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Äänioikeus antaa naisille avaimet olla muuttamassa lakeja ja asetuksia. Samaan aikaan naisten henkinen ja fyysinen alistaminen on monissa maissa yhä totta - liian totta. Maailman naisista 35 % on kokenut joko fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa. Yli 64 miljoonaa tyttöä on avioitunut alaikäisenä, iso osa vasten tahtoaan. Yli puolet ihmiskaupan uhreista on tyttöjä ja naisia ja heistä valtaosa päätyy seksi- tai pakkotyöhön kotimaassaan tai ulkomailla. 

Tässä kohtaa moni suomalainen saattaa röyhistää rintaansa ja todeta, että "Meillä Suomessa asiat ovat onneksi jotakin aivan muuta." Mutta ovatko ne kuitenkaan? Vuonna 2016 tehdyn EU-tutkimuksen mukaan suomalaisista naisista liki puolet (47%) kertoi kokeneensa fyysistä väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen. Solidaarisuuden joulukuussa 2018 teettämän kyselytutkimuksen, "Suomalaisten käsityksiä naisiin kohdistuvasta väkivallasta", mukaan neljä viidestä suomalaisesta (78 %) ajattelee Suomen olevan turvallinen maa naisille. Samanaikaisesti joka kolmas suomalaismies (33 %) puolestaan ajattelee, että naisen kohtaama väkivalta voi joskus olla naisen oma vika. Kaikista suomalaisista näin uskoo noin joka neljäs (23 %).


Saman tutkimuksen mukaan me suomalaiset olemme lähes yksimielisiä (96 %) siitä, että naisiin kohdistuva väkivalta on aina väärin. Henkistä väkivaltaa pidetään myös yhtä vakavana kuin fyysistä (95 %). Mutta mikä mahtaa olla henkistä väkivaltaa kokeneiden naisten prosentuaalinen määrä rakkaassa lintukodossamme ja ennen kaikkea, kuka sen määrittelee? Nähdäänkö yksittäinen alentuva kommentti väkivallan tekona vai vaaditaanko siihen kuukausia kestänyt tilanne? Onko alaikäisen koulutytön kokema koulukiusaaminen verrattavissa keski-ikää lähestyvän työpaikkakiusaamiseen? Onko henkinen väkivalta useimmiten mies- ja naisoletettujen välistä vai onko nainen toiselle naiselle pahempi piinaaja ja vallankäyttäjä kuin mies edes koskaan osaisi olla? 

Suurin kysymys on ehkä kuitenkin se, että onko tällä kaikella edes niin suurta merkitystä mitä me sille annamme? Kulutammeko me liikaa aikaamme tekemällä määritelmiä, lokerointeja ja diagrammeja? Häviävätkö ihmisten kokemukset ja tunteet lomakkeiden, lausuntojen ja sitoumusten viidakkoon? Mitä tapahtuisi, jos kategorisoinin sijasta sitoutuisimme tukemaan naisten tasa-arvoa kukin omalla paikallamme, omalla tavallamme, toisia kuunnellen ja kunnioittaen? Mitä tapahtuisi, jos meillä ei olisikaan valmiita vastauksia vaan pelkästään kysymyksiä toinen toisillemme? Mitä tapahtuisi, jos tasa-arvoa edistettäisiin #solidaarisuudesta - sekä naistenpäivänä että kaikkina muinakin vuoden 364 päivistä? 

Kommentit