Äideistä parhain istuu lääkärin vastaanotolla ja kuulee kuin kaukaa lääkärin sanat: "Valitettavasti joudun kertomaan sinulle, että et voi ikinä tulla raskaaksi." Hän nousee ylös kuin sumussa ja astuu ulos sairaalan ovesta maailmaan, joka on muuttunut iäksi - romuttuneiden unelmien, tyhjän sylin ja ikuisen kaipuun tyyssijaksi. Samaan aikaan toinen äideistä parhain kurkistaa varovasti kylpyhuoneen lavuaarin reunalla odottavaa raskaustestiä ja näkee kaksi viivaa. Hän sulkee silmänsä ja avaa ne uudestaan epäluuloisen onnellisena - voiko tämä olla totta? Hän tarttuu kädet täristen puhelimeen soittaakseen puolisolleen. Puhelin hälyttää kerran ja toisenkin, kunnes puoliso vastaa: "Haloo, onko kaikki hyvin?" "Paremmin kuin uskotkaan."
Kolmas äideistä parhain painaa päänsä väsyneenä vasten sairaalavuoteen kovaa tyynyä. Käytävällä kuuluvat askeleet lähestyvät huoneen ovea ja jokaisella askeleella äidin pulssi kiihtyy, vatsaa kouristaa ja kurkkua kuristaa ahdistuksesta. Ovi avautuu ja hoitaja astuu huoneeseen sylissään pieni nälkäänsä tuhiseva vastasyntynyt. Äiti katsoo lastaan hetken, vain hetken ja kääntää päänsä kyynelsilmin pois kuiskaten: "En pysty, älä pakota minua." Neljäs äideistä parhain kulkee samassa sairaalassa kaksi kerrosta alempana vapisevin askelin keskoskaapin vieressä kohti leikkaussalia. Kymmenen sormea, kymmenen varvasta - pisteitä kaikkea muuta kuin kymmenen, leikkauksia liian pienellä aivan liian monta. Jospa tämä olisi viimeinen, jos hyvin käy, jos Luoja suo.
Viides äideistä parhain kävelee kuudetta yötä putkeen ympyrää helsinkiläisen kaksion 68 neliössä. Sylissä lapsi, joka huutaa - taukoamatta. Kuukauden ikäisenä syynä oli koliikki, puolivuotiaana ensimmäiset hampaat, yhdeksän kuukauden iässä eroahdistus ja nyt puolitoistavuotiaana päivähoidon aloittamisen myötä korvatulehdusten kierre. Vähitellen huuto vaimenee ja lapsi nukahtaa uupuneena äidin syliin. Siihen parhaaseen. Siihen tunteeseen, jonka kuudes äideistä parhain muistaa enää vain kipuna sydämessään. Sydämessä, joka ei vielä vuosien jälkeenkään suostu hyväksymään, että lapsi on poissa. Sydämessä, johon jäi ikuisiksi ajoiksi arpi. Sydämessä, joka sykkii pienelle sydämelle, joka ei enää syki. Ei enää koskaan.
Seitsemäs äideistä parhain nostaa repun eteisen lattialta, auttaa sen koulunsa aloittavan esikoisensa selkään ja kysyy: "No niin, joko mennään?" Lapsi kiiruhtaa silmät loistaen ulos ovesta kohti nurkan takana olevaa koulua ja äidin on nopeutettava askeleitaan pysyäkseen perässä. Koulun portilla lapsi katsoo äitiään silmiin ja sanoo: "Mene vaan, minä pärjään kyllä." Lapsen kääntyessä pois äiti kuiskaa hiljaa itsekseen: "Sinä pärjäät kyllä, mutta entä minä?" Kahdeksas äideistä parhain nappaa eteisen pöydältä avaimet ja puhelimen, vilkaisee vielä viimeisen kerran peiliin ja huikkaa: "Minä juoksen nyt, että ehdin. Tulen viimeistään kuudelta, lupaan." Perheen kuopus, jo teini-ikään ehtinyt pitkänhuiskea nuorimies, nostaa päänsä aamiaismuroista ja toteaa lakonisesti hymyillen: "Eli nähdään kahdeksalta." Ulko-oven sulkeutuessa äiti lupaa itselleen sadannen kerran, että tänään hän on ajoissa. Tai jos ei tänään, niin huomenna. Varmasti huomenna.
Yhdeksäs äideistä parhain ottaa puhelimen käteensä soittaakseen jo aikuiselle lapselleen - kymmenennen kerran saman päivän aikana. Ja kymmenennen kerran hän laskee puhelimen syliinsä. On kulunut aivan liian monta vuotta, sanottu aivan vääriä sanoja, tehty aivan liikaa virheitä. Vuosia, joita ei saa takaisin. Sanoja, jotka viilsivät syvältä. Tekoja, jotka olivat anteeksiantamattomia. Jopa äidiltä ja etenkin äidiltä. Kymmenes äideistä parhain on jokainen äiti, jonka me tunnemme. Äiti, joka ei ikinä saanut tulla äidiksi ja äiti, joka tuli äidiksi tahtomattaan. Äiti, joka pyrkii täydellisyyteen ja äiti, joka tekee virheitä. Äiti, joka on päättänyt olla erilainen ja äiti, joka toistaa sukupolvien ketjun virheet. Äiti, joka rakastaa ja äiti, joka kaipaa rakkautta. Äiti, joka nauraa ja äiti, jonka naurun taakse kätkeytyy kyyneleitä. Äiti, joka yrittää parhaansa ja äiti, joka epäonnistuu. Äideistä parhain.
Kommentit
Lähetä kommentti