Mitä itket?

Mitä itket? Itken surusta. Lapsen tähden, joka pelkää omassa kodissaan. Nuoren tähden, jota tulevaisuus ahdistaa. Aikuisen tähden, jolla on huoli iäkkäistä vanhemmistaan. Perheen tähden, jossa eletään tällä hetkellä jaksamisen äärirajoilla. Yksinäisen tähden, joka on menettänyt toivonsa tulevaisuuden suhteen. Työnsä menettäneen tähden, joka ei tiedä millä ensi kuun vuokra maksetaan. Vanhuksen tähden, joka kuolee yksin ja jokaisen läheisen tähden, joka ei pääse häntä hyvästelemään.

Mitä itket? Itken ilosta. Lapsen tähden, joka herää aamulla hymy huulillaan. Nuoren tähden, joka uskaltaa kertoa omista tunteistaan. Aikuisen tähden, jonka iäkkäät vanhemmat ovat jokapäiväisen avun piirissä. Perheen tähden, jossa on tilaa kaikenlaisille tunteille. Yksinäisen tähden, jonka elämässä on toivoa. Työssäkäyvän tähden, joka ymmärtää olevansa etuoikeutetussa asemassa. Vanhuksen tähden, joka kuolee läheistensä ympäröimänä.

Mitä itket? Itken muuten vaan. Auringonsäteen tähden, joka lämmittää kasvoja. Merituulen tähden, joka tuo viestin jostakin kaukaa. Puhkeavien lehtien tähden, jotka kertovat uudesta alusta. Hymyn tähden, joka kertoo "Sinä olet tärkeä." Kuplivan naurun tähden, joka syntyy yhteisestä huumorista. Etähalausten tähden, jotka vielä muuttuvat oikeiksi. Rakkauden tähden, joka tuntuu varpaissa asti. Ja elämän tähden, joka kantaa kaiken keskellä.


Mitä itket? Itken, koska Jeesuskin itki. Koska hän syntyi ihmiseksi. Koki ihmisen kokoisia tunteita - kompuroi ja kipuili, kiukutteli ja kärsi, nauroi ja iloitsi. Teki ihmisen kokoisia tekoja - opetti ja oppi, kulki ja lepäsi, kohtasi ja kiitti. Eli ihmisen mittaisen elämän - syntyi ja kuoli kun aika oli. Ja itken, koska hän kysyi kuolemansa jälkeen yksinkertaisen, tärkeän ja ihmisen kokoisen kysymyksen: "Mitä itket?" Tänään haluan kysyä sinulta, että mitä sinä itket?

Kommentit