Kiirastorstain saarna

 Messun alussa pyysin sinua miettimään paikkoja ja pöytiä, joissa olet istunut – millaisia pöytiä mahtoi tulla mieleen? Rohkenen nostaa esiin muutaman esimerkin, koska ajattelen että moni meistä on istunut samankaltaisissa pöydissä. Voisiko olla niin, että yksi pöytä on ollut kokouspöytä, jossa olet keskustellut työkavereiden kanssa, päättänyt ja pohtinut yhteisiä asioita ja miettinyt, että mikä on paras tapa edistää työtä juuri sillä hetkellä. Voisiko toinen pöytä olla koulupöytä tai pulpetti – rakkaalla lapsella on monta nimeä – tai opiskelijan pöytä, jossa olet ihmetellyt maailman salaisuuksia ja oppinut jotakin uutta. Ehkä olet tuolloin istunut jonossa pulpettiriveissä tai jonkun toisen rinnalla, paripulpetteja oli ainakin käytössä silloin kun itse olin lapsi. Ruokapöytä on myös pöytä, jossa oletan ja toivon, että jokainen on istunut. Ruokapöydässä, jossa on jaettu yhteistä leipää, syöty ruokaa – aamiaista, päivällistä ja illallista – jaettu päivän kuulumisia ja ihmetelty elämää. Ehkä pöytien joukkoon on mahtunut myös joitakin erikoisempia pöytiä ulkomailla, jossa olet istunutkin maan tasalla ja pöytä on ollut matto tai viltti tai, näin on toki myös Suomessa kun kokoonnumme piknikviltin äärelle.

Ruokapöytien ja yhteisten pöytien äärelle kokoontuminen on ihmisen elämässä ihan äärimmäisen tärkeää ja nyt haluan haastaa sinua miettimään, että keiden seurassa olet näissä pöydissä istunut ja keiden silmillä olet niissä hetkissä katsonut? Laula ihmisille -laulu, jonka äsken lauloimme, on kulkenut matkassani vuosia. Erityisesti kappaleen toinen säkeistä on erityisen koskettava ja siinä on paljon sellaista, josta on hyvä ottaa opiksi – näin rohkenen ajatella. Ajattelen, että on äärimmäisen tärkeää katsoa itkevän silmin. Katsoa maailmaa itkevän silmillä ja pohtia, että mistä hänen surunsa johtuu, samaistua ja olla empaattinen, auttaa häntä pääsemään eteenpäin siinä omassa surussaan. Yhtä lailla on tärkeää katsoa nauravan silmien läpi, miettiä mistä ilo kumpuaa ja mikä siinä on kaikista tärkeintä ja oleellisinta. Hyvin koskettavaa ja ainutlaatuista on yrittää katsoa kuolevan silmillä. Katsoa ihmisen silmillä, jolla elämän ääripää ei ole siellä jossakin vaan ihan tässä, hyvin lähellä. Niin lähellä, että hän on rajan äärellä miettimässä, että mikä on se hetki, kun viimeinen hengenveto tulee eteen.

On myös äärimmäisen tärkeää katsoa syntisen silmillä ja rakkauden silmillä. Näitä kahta ei pitäisi erottaa toisistaan, vaan ne tulisi nähdä toistensa vastinpareina, jotka kuuluvat yhteen. Samalla tavoin ajattelen, että voittajan ja väliinputoajan silmillä katsominen ovat toistensa vastinpari ja niiden molempien läpi katsominen on tässä ajassa erityisen tärkeää. Meillä on tällä hetkellä vallalla suuri voittajien kulttuuri sekä tässä maassa että maailmassa. Voittajat ovat heitä, jotka näkyvät joka paikassa ja ovat esillä, heidän sanojaan kuunnellaan, heitä nostetaan jalustoille ja heille ei uskalleta asettua vastahankaan. Mutta jos katsomme vain voittajan silmien läpi, niin silloin jää näkemättä hyvin tärkeä osa elämää ja ihmisyyttä. Voittajasta väliinputoajaksi siirtymisen tai joutumisen välimatka on aivan äärimmäisen lyhyt. Se voi tapahtua koska tahansa ja kenelle tahansa. Näin ääneen sanottuna se kuulostaa aika hurjalta ja julmaltakin, mutta näin on tapahtunut valtavan monelle ihmiselle Suomessa ja ympäri maailmaa. Ei ole itsestään selvää, että ihminen pysyy voittajien joukossa eikä se aina ole edes oma valinta. Ihminen voi tehdä kaiken oikein ja silti ykskaks yllättäen onkin väliinputoajana ihmettelemässä, että miten tästä eteenpäin. Mitä tapahtuu minun elämässäni seuraavaksi?

Se mikä laulun toisen säkeistön itselle koskettavin vertauskuva on se, että meidän tulisi katsoa maailmaa sokean silmillä, koska sokea ei näe mitään. Mitä tapahtuisi, jos sinulta tai minulta vietäisiin näkö? Mitä tapahtuisi muille aisteille? Tutkimusten kautta tiedetään, että muut aistit herkistyvät, jos joku aisteista puuttuu. Kuulisimmeko herkemmin? Paranisiko hajuaisti ja tuoksut olisivat vahvempia? Vai herkistyisikö tuntoaisti niin, että toisen kosketus aiheuttaisi sävähdyksen tai sähköaistin kaltaisen tuntemuksen ollen hyvin vahva ja voimakas kokemus? On erittäin tervettä, tärkeää ja hyvä asia katsoa sellaisten ihmisten silmien läpi, jotka eivät ole meidän läheisimpiä, ystäviä tai perhettä. Silloin kun me rohkaistumme katsomaan vähän vieraampien, vähän tuntemattomampien tai meille itselle jollakin syvempää ja jotakin paljon kauniimpaa ja merkityksellisempää. Me opimme yhteisöllisyyttä ja empaattisuutta, joita ei voi oppia, jos katsomme maailmaa putkinäköisesti ja pysymme siinä, mikä on meidän oma juttumme.

Kiirastorstain keskiössä on aivan äärimmäisen tärkeä pöytä, ehtoollispöytä, jossa on läsnä hyvin erilaisia ihmisiä viimeisellä pääsiäisaterialla ja ensimmäisellä ehtoollisella. Opetuslasten joukko oli hyvin moninainen joukko. Jeesus kutsui heistä jokaisen seuraamaan itseään, haki heitä mukaansa kesken työpäivän, kehotti jättämään kalastusverkot ja kaikki työt sikseen ja lähettämään Jeesuksen matkaan siltä istumalta. Jeesus ei kutsunut opetuslapsikseen, seuraajikseen ja meille esimerkiksi täydellisiä ihmisiä. Hän ei kutsunut kuninkaita ja valtiaita, voittajia ja täydellisiä vaan hän kutsui kalastajia, työläisiä, perheensä hylkääviä. Hän kutsui kavaltajan, kieltäjän ja epäilijän. Tuolla viimeisellä pääsiäisaterialla Jeesus tietää vallan hyvin, että hänen kanssaan samaan pöytään on istahtanut kavaltaja, Juudas, joka pian on lähtevä pimeyteen kolmenkymmenen hopearahan vuoksi. Joka pian on kavaltava opettajansa ja mentorinsa, koska hän oli pettynyt tähän. Juudas odotti Jeesuksesta suurta vapahtajaa, kuningasta, messiasta ja sotasankaria, joka olisi muuttanut täydellisesti sen aikaisen yhteiskunnan ja yhteiskunnan rakenteet. Jeesus lähti kuitenkin liikkeelle aivan toisella kärjellä, lähimmäisenrakkaudesta, pienen ihmisen puolustamisesta, sairaiden, sokeiden ja hyljeksittyjen ylöspäin nostamisesta, niin se ei Juudakselle riittänyt. Juudas kavalsi Jeesuksen ja lähti pimeään. Tästä syystä Juudaksen kynttilä on ensimmäinen opetuslasten kynttilöistä, joka sammutetaan.

Opetuslasten joukossa oli myös kieltäjä. Raamatussa Jeesus sanoo Pietarille, että ”Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmasti minut kiellät.” Pietari esteli ja vakuutti, että näin ei tule tapahtumaan, mutta kuinkas kävikään – kaikki kävi niin kuin Jeesus oli sanonut. Pietari kieltää, jättää Jeesuksen yksin pimeään ja pakenee pelosta kansanjoukon painostuksen keskellä. Ja sitten meillä on epäilijä, Tuomas. Otetaan aavistuksenomainen loikka siihen hetkeen, kun Jeesus on noussut kuolleista ja ilmestyy opetuslapsille. Muistanette Tuomaan sanat, kun hän näkee Jeesuksen ensimmäisen kerran. ”En usko, että se olet sinä. En usko, ennen kuin saan laittaa käteni ja sormeni niihin reikiin, jotka naulat jättivät. Tuomas epäilee viimeiseen saakka, kunnes hän saa konkreettisesti koskea Jeesukseen ja todeta, että kyllä, naulanjäljet ovat paikallaan ja kyllä, se on Jeesus.

En usko, että muutkaan opetuslapset olivat täydellisiä, vaikka meille ei heistä niin paljon kerrotakaan. Ajattelen, että he olivat epätäydellisyydessään ihanan täydellisiä ja inhimillisiä. Heidän kauttaan Jeesus kertoi meille, että meistä joka ikiselle, epätäydellisen täydelliselle ja tavalliselle ihmiselle, eri tavoin onnistuneelle ja epäonnistuneelle, eri tavoin voittajalle ja väliinputoajalle, eri tavoin syntiselle, itkevälle ja nauravalle on ehdottomasti ja ilman ehtoja paikka ehtoollispöydässä. Voi olla, että itse kunkin elämässä on pöytiä, joihin ei ole ollut mahdollista mennä tai joista meidät on suljettu ulos, mutta ehtoollispöytä on pöytä, josta ketään ei ajeta pois. Ehtoollispöydässä ei sanota ”Älä tule.” vaan sanotaan ”Tulkaa minun luokseni te kaikki.” Myös pettäjä, myös kieltäjä ja myös epäilijä. Ehtoollispöydässä armo ei ole halpaa, vaan todellista. Ehtoollispöydässä armo ylittää synnin, kuoleman, pimeyden, väkivallan ja kaiken pahan rajat ja vakuuttaa meille, että silloinkin kun me olemme pimeimmässä synkkyydessä itsemme kanssa tai silloin kun maailmassa kaikki palaa, niin ehtoollispöydän armo ja valo eivät koskaan sammu. Sen sijaan ne loistavat ja räjäyttävät kaikki kivet, muurit ja haudansuut ja vakuuttavat, että juuri sinä riität, juuri sinä kelpaat ja juuri olet täydellinen Jumalan silmien edessä sellaisena kuin olet.

Vielä on yhdet silmät, joiden läpi on tärkeää katsoa. Jos ja kun me katsomme toisiamme Jumalan silmien läpi, niin sen jälkeen tässä kirkkosalissa on noin 120 Jumalan luomaa täydellisen epätäydellistä ihmettä. Ihmettä, joita Jumala katsoo rakastavasti, armahtavasti ja vakuuttaen, että ”Sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä rauhanliittoni horju.” Toivon, että voit tästä hetkestä ottaa mukaan kotiisi, pääsiäisen aikaasi ja kevääseesi ja kaikkeen siihen mitä elämässäsi on sen tärkeistä tärkeimmän viestin. Sinä olet Jumalalle rakas. Sinä olet tärkeä ja arvokas juuri sellaisena kuin olet. Juuri sinut Kristus kutsuu ehtoollispöytään ja juuri sinut hän pelastaa ristillä pimeyden ja kuoleman vallasta iankaikkiseen elämään ja valoon.