Kristus ja minä

Minä ja Kristus – sanapari, jonka halusin heti kääntää muotoon Kristus ja minä.

Kuningas ensin ja hänen jälkeensä palvelija.

Aihe sai minut miettimään paikkoja ja hetkiä, joissa olen kohdannut Kristuksen. Sanotaan, että naiselta ei saa koskaan kysyä ikää, mutta kerron sen teille itse. Lähes 50 vuoden aikana on ollut lukemattomia ja taas lukemattomia hetkiä, jolloin olen kohdannut Kristuksen – tietäen tai tietämättäni. Ensimmäinen kohtaaminen oli sellainen, josta minulla ei ole muistikuvaa vaan siitä on vain kerrottu minulle. Kasteen hetkellä, kun Jumala kutsui minut perheensä jäseneksi, Kristus oli läsnä kaikissa paikalla olleissa perheenjäsenissä, ystävissä ja vieraissa. Tässä ammatissa olen saanut kohdata Kristuksen, kun katson pienen vastasyntyneen kasvoihin – ehkä nukkuvan, ehkä hereillä olevan. Kun valelen vettä hänen päähänsä kolme kertaa ja sanon ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Siinä on Kristus läsnä.

Kristus oli läsnä siinä hetkessä, kun mummo opetti minulle iltarukouksen. Kun hän katsoi silmiini ja rukoili: ”Levolle lasken Luojani.” Kristus oli myös läsnä siinä hetkessä, kun itse sain opettaa nyt jo aikuisille lapsilleni tuon samaisen iltarukouksen, jota he kantavat edelleen mukanaan. Kristus oli läsnä siinä hetkessä, kun rippikouluikäisenä kerroin teologiharjoittelijalle Höyterin leirikeskuksessa, että en ihan tahdo löytää paikkaani tässä maailmassa. Haen sitä, että kuka olen ja mihin olen menossa. Kristus oli yhtä lailla läsnä, kun viime kesänä keskustelin meidän seurakunnan rippikoululaisen kanssa aivan samoista kysymyksistä. Kuka olen, minne menen ja mikä on paikkani tässä maailmassa?

Kristus oli hyvin vahvasti läsnä hetkessä, jolloin pidin kuolevaa isääni kädestä kiinni. Kuiskasin hänen korvaansa: ”Voit laskea irti.” ja katsoin, kuinka hänen kasvonsa muuttuivat tutuista vieraiksi ja samaan aikaan kauniiksi ja rahoittaviksi. Silloin tiesin, että Kristus tuli ja kohtasi. Kristus on ollut läsnä myös niissä hetkissä, kun sureva omainen seisoo arkun äärellä, kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan ja hän kaipaa saada nähdä vielä kerran rakkaansa kasvot.

Rakkaat ystävät Kristuksessa. Ajattelen, että Kristus on läsnä tässä hetkessä noin 250 ihmisen kasvoissa. Kristus on läsnä sinun kasvoissasi ja Kristus on läsnä minun kasvoissani. Ihmisten kohdatessa läsnä ei ole vain kaksi, vaan aina kolme. Jumala on läsnä Kristuksessa, kun hän kohtaa meidät kaikkialla. Kolmiyhteinen Jumala ja ristiinnaulittu, kärsinyt, ylösnoussut, meidät synnistä vapauttanut Kristus on läsnä joka ikisessä kohtaamisessa. Ajan rajallisuudesta johtuen en pyydä sinua nyt sulkemaan silmiäsi ja miettimään, että missä sinä olet kohdannut Kristuksen vaan jätän sen sinulle tehtäväksi myöhemmin tämän saarnan jälkeen.

Kun mietimme tuomiosunnuntain hienoa, vaativaa ja monella tapaa rankkaa evankeliumitekstiä, niin ajattelen että se on kaikessa hienoudessaan, vaativuudessaan ja rankkuudessaan myös vapauttava. Se vapauttaa meidät näkemään Kristuksen toinen toistemme kasvoissa. Se vapauttaa meidät kulkemaan toinen toistemme rinnalla. Se vapauttaa meidät rukoilemaan. Se vapauttaa meidät rakastamaan. Se vapauttaa meidät huutamaan maailmalle, että tässä maailmassa tarvitaan Kristusta, joka on läsnä, joka on valo, joka on rakkaus ja joka on ikiaikainen turva ja suoja tässä maailmassa. Ei ole ihmistä ilman Jumalaa eikä ole Jumalaa ilman Kristusta. Koko pyhä kolminaisuus kantaa meitä tästä eteenpäin ja jos jonkun asian muistat tästä saarnasta, niin toivon että se on tämä. Jumala kutsuu sinua olemaan hänen käsinään, kasvoinaan ja jalkoinaan nyt ja iankaikkisesti Kristuksen kautta. 

Puhe Tuomasmessussa Agricolan kirkossa 23.11.2025