Kuoleman matka

Onko kuolema ja elämän rajallisuus ollut läsnä elämässäsi viimeisen vuoden aikana? Oletko saanut tai joutunut saattamaan läheisesi sen rajan yli, josta ei ole enää paluuta? Oletko katsonut saattohoitopäätöksen saanutta ihmistä silmiin ja nähnyt niissä hämmennystä tai pelkoa? Oletko istunut kuolevan rinnalla ja seurannut, kuinka hänen olemuksensa muuttuu silmiesi edessä päivä päivältä ja tunti tunnilta niin, että hän on yhtä aikaa tuttu ja jollakin tavoin hämmentävän vieras? Oletko saanut viimeisten hetkien lähestyessä sanottua ääneen sen, mikä on jäänyt vuosien saatossa monista eri syistä sanomatta? Oletko pitänyt kuolevaa kädestä kiinni, silittänyt hänen poskeaan ja vakuuttanut: "Olet rakas, kaikki on hyvin, voit laskea irti."? Oletko ollut läsnä siinä hetkessä, kun rakas ihminen henkäisee viimeisen kerran, kun sielu jättää ruumiin ja kun viereesi jää vain fyysinen kuori?

    Oletko kuullut lääkärin vahvistavan ammattilaisen painokkaalla äänellä läheisesi kuoleman? Oletko saanut pukea rakkaimpasi arkkua varten ja kammata vielä kerran hänen hiuskiehkuransa kauniisti paikoilleen? Oletko astunut ulos jo niin tutuksi tulleen sairaalahuoneen ovesta ja katsonut vielä viimeisen kerran sängyllä makaavaa läheistäsi, ennen kuin suunnannut askeleesi kohti pitkän käytävän päässä olevaa automaattiovea ja sen takana odottavaa täysin uudenlaista elämää? Oletko pysähtynyt keskelle sairaalan parkkipaikkaa tasaamaan hengitystäsi kyynelten virratessa poskillesi kuulaan kirkkaassa pakkassäässä? Oletko ottanut puhelimen käteen ja soittanut perheenjäsenillesi odotetun, mutta siltikin siinä hetkessä yllättävän kuolin uutisen? Oletko käynyt nukkumaan pitkän päivän iltana ja palannut valveunissasi yhä uudelleen ja uudelleen läheisesi kuoleman hetkeen?

Oletko herännyt kuolemaa seuraavana aamuna ja kääntänyt itsessäsi päälle autopilot-toiminnon? Oletko kävellyt kirkkoherranvirastoon varamaan kappelin, siunausajan ja hautapaikan? Oletko jatkanut matkaasi lähellä olevaan hautaustoimistoon, jonka kanssa perheesi on perinteisesti kuoleman kohdatessa asioinut? Oletko hankkinut arkun, joka arkkurivistön keskeltä osui silmääsi ensivilkaisulla juuri oikeanlaisena ja kauniina? Oletko soittanut kymmeniä ja kymmeniä puheluita lukuisille eri tahoille lakkauttaaksesi erilaisia vainajan nimissä olevia sopimuksia ja sitoumuksia? Oletko jonottanut loputtoman pitkiltä tuntuvia minuutteja verottajan, pankin ja vakuutusyhtiön palveluihin säriseviä jonotusmusiikkeja kuunnellen? Oletko olettanut hoitaneesi edes yhden asian kerralla loppuun ja joutunutkin aloittamaan seuraavana päivänä kaiken uudelleen alusta? 

Oletko herännyt hautajaisaamuna kipeää tekevä painontunne rinnassasi? Oletko pukenut päällesi hautajaisvaatteet ja ajanut siunauskappelille tiedostaen, että tämä matka ei unohdu koskaan? Oletko astunut kappeliin sisään ja ymmärtänyt tilanteen lopullisuuden nähdessäsi läheisesi arkun kappelin alttarin edessä? Oletko istunut etupenkkiin, hengittänyt syvään ja antanut ajan ja itsesi pysähtyä jäähyväisten ja muistojen syleilyyn? Vai oletko pukenut sakastissa alban päällesi, rukoillut Jumalalta voimia ja siunannut rakkaasi hänen toiveestaan viimeiselle maalliselle matkalle? Oletko kulkenut arkun perässä haudalle ja katsonut, kuinka läheisesi lasketaan haudan lepoon? Vai oletko kantanut arkun kappelin ovella odottavaan autoon ja seurannut katseellasi, kun saattoauton valot häviävät näköpiiristäsi? Oletko kulkenut kappelin porteista kohti tulevaa keventynein askelin vai oletko tiennyt, että palaat kappelin viereiselle hautausmaalle läheisesi uurnanlaskuun vain muutaman viikon kuluttua?  

Oletko muistanut läheisesi kuoleman matkan keskellä pysähtyä kuuntelemaan itseäsi ja sydäntäsi? Oletko muistanut kysyä itseltäsi, että mitä minulle kuuluu ja miten minä oikeasti voin? Oletko rohjennut sanoa ei niille asioille, joilla ei juuri sillä hetkellä ole ollut kiire? Oletko paennut suruasi arjen kiireisiin ja ajatellut, että suren sitten myöhemmin kun aikaa on? Onko eteesi tullut tilanteita, joissa suru on tullut pintaan lupaa kysymättä ja vaatinut sinulta hetken jos toisenkin? Oletko katsonut itseäsi lempeydellä ja armollisuudella, joilla katsoisit ja katsot muita oman surunsa keskellä eläviä ihmisiä? Oletko antanut itsellesi luvan kokea kaikenlaisia tunteita suhteessa vainajaan, itseesi sekä perheen ja suvun jäseniin? Oletko antanut itsellesi luvan kokea myös ilon ja onnen hetkiä - tietäen, että näin kuoleman matkan seuralaisesi olisi ehdottomasti toivonut sinun tekevän? 

Kiitos rakas isä, kun sain kokea kanssasi kaiken tämän. Kiitos yhteisestä kuoleman matkasta - olet tänä pyhäinpäivänä ja ikuisesti muistoissani.