"Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut."
Tämä Luukkaan evankeliumin tekstikatkelma on osa Simeonin kiitosvirttä, johon hän Raamatun mukaan puhkeaa kohdatessaan Jeesus-lapsen Jerusalemin temppelissä. Tekstikatkelma on yksi kynttilänpäivän teksteistä ja se luetaan myös usein arkun äärellä hautaan siunaamisen yhteydessä. Usea läheisensä menettänyt omainen on todennut, että tässä tekstikatkelmassa heitä puhuttelee erityisesti kohta "annat palvelijasi rauhassa lähteä". Omia läheisiäni ja rakkaitani siunatessa myös itseäni on tämä kohta puhutellut erityisen paljon - joka kerta.
Toive siitä, että meille läheinen ihminen tai itse kukin meistä saisi lähteä maanpäällisestä elämästä rauhassa, on universaali ja jaettu. Usein kuolemanpelko liittyy itse kuolinhetkeen ja siihen, että millainen se on. Onko kuolema väkivaltainen tai onnettomuuden seurausta? Ovatko kuolemaa edeltävät päivät tai itse kuolinhetki kivulias vai rauhaisa? Kuoleeko ihminen yksin vai ovatko läheiset rinnalla viimeisen sydämenlyöntiin ja hengenvetoon saakka saattaen kuolevan elämän rajan toiselle puolelle? Monia kysymyksiä, joista hyvin harvaan saamme vastauksen etukäteen.
Toive rauhasta liittyy monella ihmisellä myös läheisen kuolinhetkestä alkavaan suruaikaan. Saanko surra rauhassa omalla tavallani ja oman aikatauluni mukaan? Kestänkö itse tai kestävätkö rinnalla kulkijat surun eri vaiheet ja niihin liittyvän tunteiden kirjon, joka ylittää ajoittain jopa rationaalisuuden rajat? Täytyykö minun itkeä vai saako suruni tulla ulos sielun syvyyksistä nousevana alkukantaisena huutona? Kestääkö Jumala sen, jos uskoni horjuu tai saanko olla hänelle vihainen - aikuisten oikeasti ja syvästi?
Toive rauhasta liittyy monella kuolleen läheisellä vahvasti myös hautajaisvalmisteluihin. Saanko päättää, että missä ja miten hautaan siunaaminen ja muistotilaisuus järjestetään tai onko niitä pakko järjestää ylipäätään? Kunnioitanko vainajan ennen kuolemaansa esittämiä toiveita vai painavatko suvun perinteet vaakakupissa enemmän? Täytyykö ihmisille antaa mahdollisuus puhdistaa huonoa omaatuntoaan arkun äärellä kukkien ja kauniiden sanojen kautta vai voinko todeta, että nyt on jo liian myöhäistä sekä vainajan että kaikkein läheisimpien näkökulmasta - vaikka se tekisi kipeää molempiin suuntiin?
Jokaisen ihmisen elämä ja jokainen kuolema on ainutlaatuinen, erityinen ja aivan erilainen, kuin kenenkään muun. Jokaisen läheisensä menettäneen surun matka on ainutlaatuinen, erityinen ja aivan erilainen, kuin kenenkään muun. Ja jokaiset hautajaiset ja viimeisten jäähyväisten hetki on ainutlaatuinen, erityinen ja aivan erilainen, kuin kenenkään muun. Vain sinä tiedät, mitä kuollut läheisesi toivoi. Vain sinä tiedät, mitä sinä itse ja kaikkein lähimpäsi tarvitsette surun ja kaipuun keskellä. Toimi niin, että voit jossakin surun matkasi keskellä rukoilla ja kiittää Jumalaa Simeonin tavoin hänen sanojaan mukaillen:
"Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa surra ja ikävöidä, niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kuolleelle rakkaalleni valmistanut."
Kommentit
Lähetä kommentti